30.11.2006 Lepopäivä Dusseldorfissa
Aamulla oli herätys 10:00 ja suoraan suihkuun. Treffit on aulassa puoli yksitoista. Sain just pestyä pehkoni ja hoitoaineet tukkaan kun koko helvetin hotellista loppui lämmin vesi. Odottelin ensin vaahdot päässä ja toivoin että tilanne muuttuisi, mutta ennen pitkää päätin soittaa aineet päässä Julialle onko sillä sama tilanne. Josko sen huoneessa olisi muutakin kuin jäävettä. Eipä ollut. Hoitoaine lähtee kylmällä vedellä erittäin huonosti tukasta ja perkele mä jouduin viruttamaan päätäni jääkylmässä vedessä ainakin vartin. Jos vesi olisi ollut yhtään kylmempää, mä oon varma että se ois tullut suuttimesta jääpuikkoina.

Jörnin lämmitetty Limo vani onneksi lohdutti pihalla. Ajettiin suoraan DOME areenalle, eli sinne missä huomenna on karkelot. Puolen tunnin kahvittelu back stagella ja sitten kameraharjoituksiin. Meillä on lavashowssa tällä kertaa lasershow liekkien ja pommien lisäksi. Jeee ;) Meille kerrottiin että kukaan ei saa katsoa taaksepäin kertaakaan shown aikana tai saa ilmaisen silmäoperoinnin. Voi kuulemma oikeesti mennä näkö. Ohjaajaa sanoi että jos tuntee poskessaan lämmittävän poltteen, niin se on ihan normaalia. Just! Pari kertaa setti läpi kameroiden kanssa ja takaisin takahuoneeseen haastatteluihin. Kameraharjoitukset tehdään televisioitavissa tapahtumissa siksi että ohjaaja ja kameramiehet tietävät miten bändi liikkuu lavalla ja trimmataan valot ja muut jutut telkkua varten.

Jo kahden aikaan Sami, Jukka ja Raul päästettiin loppupäiväksi vapaalle. Me mentiin Jannen, Bobin ja Julian kanssa maan suurimmalle radiokanavalle NRW:lle antamaan haastattelu ja soittamaan pari biisiä akustisilla. Saatiin myös laittaa nimmarit samaan kitaraan Hoobas Tankin ja muiden rokkarien kanssa. Haastattelun jälkeen meillekin koitti vapaus. Siistiä. Meillä ei ole koskaan ollut näin paljon vapaata yhdelläkään Saksan reissulla. Ensin koko poppoo Subway-lounaalle ja sieltä Jukka, Janne ja mä mentiin shoppaamaan oman kuskin Jörnin kanssa. Oli ihan maailmantähtiolo kun kuski vie shoppailemaan ja kuskaa aina minne halutaan. Ostettiin lähinnä erilaisia tuoksuja. Kenzolla oli tosi hyvä tarjous jonka mukana sai pesupussin jonka ajattelin ostaa uuden anyway.

Nyt on siis loppuilta vapaata ja lähtö huomenna vasta 1330!!!!! Mä ajattelin ottaa maassa maan tavalla yhden oluen hotellihuoneessa ja soittaa kitaraa. Myöhemmin mennään syömään koko porukka ja toivottavasti päästään illalla ihmisten aikaan nukkumaan. Jos vaikka aamulla pääsisi salille. Jotenkin musta vaan tuntuu että taas lipsahtaa koko poppoo yössä kohti keskustaa...

Diary

  • Powered by Nebula