Päivä alkoi DOMEssa kymmeneltä. Tapahtuma oli rakennettu vähän messuhallin tapaiseen paikkaan, suurempaan kylläkin, ja käytävät parveili toimittajia, meikkaajia, artisteja ja niiden taustavoimia. Meillä oli kymmeniä radio-, TV- ja lehtihaastatteluita ja muutama fanitapaaminen. Niissä tytöt oli voittaneet paikallisen radiokanavan kilpailussa treffit meidän kanssa tai mahdollisuuden haastatella meitä radioon. Ne toi meille fanilahjoja. Ihania!
Iltapäivällä alkoi pulssi nousta koko porukalla kun punaisen maton aika lähestyi. Kaikki esiintyjät jotka tulee DOMEen tulevat sisään punaista mattoa pitkin. Limusiini kaartaa oven eteen ja artistit astuvat ulos autosta kuin Oscar gaalassa. Reunoilla, aitojen takana on tuhatkunta kiljuvaa fania ja salamavalot räpsyy siihen tahtiin ettei tiedä mihin suuntaan pitäisi katsoa. Kun meitä edellinen artisti kurvasi punaisen maton eteen, kuultiin autoon asti kiljunta vaikka ikkunat oli kiinni ja matolle oli vielä matkaa. Olin varma että Osama laskee alleen.... Tai minä.
Punainen matto oli ensimmäinen kerta kun annoin niin paljon nimmareita että käsi oikeesti puutui ja eka kerta kun tunsin olevani stara. Mä en ihan pienestä hermostu, mutta täytyy myöntää että meillä kaikilla tärisi käsi. Mä en edes muista mitä TV kameroiden kanssa kyselleet toimittaja kyselivät samalla kun rustasin nimmareita fanikuviin. Joku kysyi millaisia alusvaatteita pidän. Varmaan päätyy iltauutisiin ;)
Matolta palautuminen vei hetken ja sitten lisää haastatteluita. Ja hiljalleen alettiin valmistautumaan esiintymiseen. Hallissa oli 6000 katsojaa ja kotikatsomoihin show välitetään miljoonille RTL II kanavalla.
Kaikki oli suunniteltu sentilleen ja sekunnilleen. Seistiin jo lavalla kun Saksalaisen juontaja höpötti jotain saksaksi ja kun katsoin taakseni, huomasin että Jukka on purkanut koko kiippariständinsä ja oli päättänyt säätää sen korkeutta... 5 sekuntia ennen kiekkaa. Kaadoin siinä hyöriessäni mikkiständinkin ja sain sen kiinni juuri ennen kuin se olisi kolahtanut maahan. Sain kapistuksen pystyyn juuri ennen kuin piti aloittaa. Esiintyessä ei paljoa kerennyt ihastelemaan ympärilleen. Varsinkin kun vedettiin pelkästään Fairytale Gone Bad ja mä laulan siinä koko ajan. Ainoa minkä huomasin oli eturivissä suuri Suomen lippu, jossa oli Lordin ja meidän logot. Biisi loppui ja jengi hurrasi. Lavan takana oli jotenkin tyhjä olo. Tossako toi oli??? Bob ja muut taputti selkään ja hymyili leveesti. JEEE.
Kahdenkymmenenkahden artistin show päättyi siihen että mentiin kaikki lavalle keskelle serpentiini-hilesade-diskohumppa showta ja me heiteltiin porukalle meidän plektroja. Elämys. Ihanaa!!! Jukalla ja Jannella oli videokamerat mukana lavalla. Aika siistiä kuvaa!
Hotellille suihkuun ja jatkobileisiin. Me oltiin suunniteltu että bailataan oikein kunnolla jatkohipoissa, mutta lauantaille tuli siis keikka ja pitää olla kuosissa. Jatkobileet oli keskellä Leipzigiä ja sielläkin oli punainen matto. Porukkaa oli kerääntynyt odottamaan ja pyytämään nimmareita ovensuuhun. Aika siistiä. Jatkot oli kuin Miami Vice leffasta. Hengattiin enimmäkseen kolmikerroksisen klubin ylimmässä huoneessa jonne oli rakennettu pieni järvi lumpeineen piristämään vieraita ja ympärillä oli sohvia. Maattiin Jukan kanssa kaulakkain niin tiiviisti että paikalliset luuli meitä homoiksi. Ei nähty tarvetta korjata olettamusta. Tavattiin kaikki DOMEssa esiintyneet artistit ja pidettiin lystiä – kaikki oli ilmaista.
Lähdettiin takaisin hotellille viideltä. Ei vaan maltettu aikaisemmin... Pysähdyttiin vielä Itä Saksa tyylisellä nakkikiskalla matkalla syömässä massut täyteen ja sitten nukkumaan. Jukan kanssa otettiin muutama itsekehubisse vielä mun huoneessa. Herätys oli tilattu vasta kahdeksitoista.
Iltapäivällä alkoi pulssi nousta koko porukalla kun punaisen maton aika lähestyi. Kaikki esiintyjät jotka tulee DOMEen tulevat sisään punaista mattoa pitkin. Limusiini kaartaa oven eteen ja artistit astuvat ulos autosta kuin Oscar gaalassa. Reunoilla, aitojen takana on tuhatkunta kiljuvaa fania ja salamavalot räpsyy siihen tahtiin ettei tiedä mihin suuntaan pitäisi katsoa. Kun meitä edellinen artisti kurvasi punaisen maton eteen, kuultiin autoon asti kiljunta vaikka ikkunat oli kiinni ja matolle oli vielä matkaa. Olin varma että Osama laskee alleen.... Tai minä.
Punainen matto oli ensimmäinen kerta kun annoin niin paljon nimmareita että käsi oikeesti puutui ja eka kerta kun tunsin olevani stara. Mä en ihan pienestä hermostu, mutta täytyy myöntää että meillä kaikilla tärisi käsi. Mä en edes muista mitä TV kameroiden kanssa kyselleet toimittaja kyselivät samalla kun rustasin nimmareita fanikuviin. Joku kysyi millaisia alusvaatteita pidän. Varmaan päätyy iltauutisiin ;)
Matolta palautuminen vei hetken ja sitten lisää haastatteluita. Ja hiljalleen alettiin valmistautumaan esiintymiseen. Hallissa oli 6000 katsojaa ja kotikatsomoihin show välitetään miljoonille RTL II kanavalla.
Kaikki oli suunniteltu sentilleen ja sekunnilleen. Seistiin jo lavalla kun Saksalaisen juontaja höpötti jotain saksaksi ja kun katsoin taakseni, huomasin että Jukka on purkanut koko kiippariständinsä ja oli päättänyt säätää sen korkeutta... 5 sekuntia ennen kiekkaa. Kaadoin siinä hyöriessäni mikkiständinkin ja sain sen kiinni juuri ennen kuin se olisi kolahtanut maahan. Sain kapistuksen pystyyn juuri ennen kuin piti aloittaa. Esiintyessä ei paljoa kerennyt ihastelemaan ympärilleen. Varsinkin kun vedettiin pelkästään Fairytale Gone Bad ja mä laulan siinä koko ajan. Ainoa minkä huomasin oli eturivissä suuri Suomen lippu, jossa oli Lordin ja meidän logot. Biisi loppui ja jengi hurrasi. Lavan takana oli jotenkin tyhjä olo. Tossako toi oli??? Bob ja muut taputti selkään ja hymyili leveesti. JEEE.
Kahdenkymmenenkahden artistin show päättyi siihen että mentiin kaikki lavalle keskelle serpentiini-hilesade-diskohumppa showta ja me heiteltiin porukalle meidän plektroja. Elämys. Ihanaa!!! Jukalla ja Jannella oli videokamerat mukana lavalla. Aika siistiä kuvaa!
Hotellille suihkuun ja jatkobileisiin. Me oltiin suunniteltu että bailataan oikein kunnolla jatkohipoissa, mutta lauantaille tuli siis keikka ja pitää olla kuosissa. Jatkobileet oli keskellä Leipzigiä ja sielläkin oli punainen matto. Porukkaa oli kerääntynyt odottamaan ja pyytämään nimmareita ovensuuhun. Aika siistiä. Jatkot oli kuin Miami Vice leffasta. Hengattiin enimmäkseen kolmikerroksisen klubin ylimmässä huoneessa jonne oli rakennettu pieni järvi lumpeineen piristämään vieraita ja ympärillä oli sohvia. Maattiin Jukan kanssa kaulakkain niin tiiviisti että paikalliset luuli meitä homoiksi. Ei nähty tarvetta korjata olettamusta. Tavattiin kaikki DOMEssa esiintyneet artistit ja pidettiin lystiä – kaikki oli ilmaista.
Lähdettiin takaisin hotellille viideltä. Ei vaan maltettu aikaisemmin... Pysähdyttiin vielä Itä Saksa tyylisellä nakkikiskalla matkalla syömässä massut täyteen ja sitten nukkumaan. Jukan kanssa otettiin muutama itsekehubisse vielä mun huoneessa. Herätys oli tilattu vasta kahdeksitoista.
Diary
